Keski-Suomen Beagle ry osallistuu Jyväskylän monster dog shown rakentamiseen 24. – 25.6.2023 Killerillä.
Näyttelyn järjestelyyn osallistumisesta saamme hyvän korvauksen, jolla katamme vuosittaisen toimintamme. Jokaisen osallistuminen talkoiluun on tärkeää, jotta pystymme turvaamaan jatkossakin edulliset jäsen- ja osallistumishinnat.
Perjantaina aloitamme klo 10 opastekylttien pystyttämisen. Tähän olemme arvioineet noin 10 hlö. Mitä enemmän saamme väkeä, sen nopeammin homma hoituu.
Lauantaina ja sunnuntaina meidän vastuulla on ison kehän rakentaminen ja purkaminen. Eli meidän tulee siirtää muista kehistä telttoja tuomarikatokseksi, asetella palkintosijaa osoittavat numerokyltit ja kukka-asetelmat sekä hoitaa palkintojen roudaus kansliasta kehän laidalle. Palkintoja meidän ei tarvitse asetella, riittää, että ne ovat kehän lähettyvillä. Lisäksi meidän tulee valmistella esiarvostelukehä. Kellon aika on arviolta noin klo 14->. Tähän tarvitsemme varmasti 5-6 hlö per päivä, jotta saamme homman hoidettua sujuvasti.
Lisäksi sunnuntaina keräämme opastekyltit pois. Tosiaan mitä enemmän väkeä saamme paikalle, sen nopeamin homma hoituu. Kylttejä pääsee ottamaan pois näyttelyn päätyttyä, arviolta noin klo 17-18.
Kellonajat ovat vielä tässä vaiheessa arvioita ja tarkentuvat vielä koiramäärän vahvistuessa.
Ilmoittaudu mukaan talkoilemaan yhdistyksen ja beagleharrastuksen puolesta. Ilmoittautumiset info@keski-suomenbeagle.com tai 040 8693 892/Piia.
Kiitokseksi osallistumisestasi saat hyvän mielen sekä kutsun syyspuolella järjestettävään Karonkkaan. Lisäksi talkoolaisten kesken arvomme 4 kpl 50 euron lahjakortteja. Yhden arpalipun ansaitset jokaisesta kahden tunnin talkoilusta.
1 kommentti
Aika hyvin saatiin talkoolaisia eri päiville soittokierroksella ti 23.5. mutta joitakin vielä tarvittaisiin lisää. Ilmottautukaa Piialle tai Karille. Tarkempia ohjeita sähköpostilla on tulossa vielä ennen Juhannusta.