Menu
Menu

Aikataulukirje

Aikataulukirje pdf-tiedostona tästä.

Beaglen erikoisnäyttely 2.7.22 Laukaa, Keski-Suomen Kennelpiiri

Tervetuloa Laukaaseen 2.7.2022!

Ohessa näyttelyidemme arvioidut aikataulut. Tarkista koirasi ilmoittautumistiedot numerolapun lisätiedoista.

Muistathan ottaa mukaan koirasi rekisterikirjan, rokotustodistuksen, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten. Ota myös koirallesi näyttelyremmi, makuualusta ja vesikuppi.

Muistathan myös säänmukaisen varustuksen, sillä näyttelykehä on ulkona.

Näyttelypaikka

Näyttelypaikka on Keski-Suomen Kennelpiirin toimitila, osoite Rokkakankaantie 9, 41350 Laukaa.

Liikenteenohjaajat ohjaavat sallituille pysäköintipaikoille.

Näyttelyalueelle pääsee klo 8.30 lähtien.

Rokotusten tarkistus suoritetaan pistokokein kehän läheisyydessä. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle viimeistään tuntia ennen rodun arvioitua arvosteluaikaa.

Turistikoirat ovat tervetulleita, mutta muistathan ottaa niillekin rokotustodistukset mukaan.

Näyttelyteltat tulee sijoittaa erillisille teltta-alueille. Telttapaikkoja on hyvin rajoitetusti.

Toivomme kaikkien noudattavan siisteyttä näyttelypaikalla. Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen näyttelypaikalle saapumista.

Palkinnot

Kaikki palkinnot jaetaan rotukehässä. Näyttelytoimikunta ei postita palkintoja jälkikäteen.

Lippujen hinnat:

Luettelo, mobiili (Showlink app) 2,99 €

Kehäkohtainen tulostettu luettelo 4 € (kioskista)

Näyttelyssämme on käytössä näyttelyluettelon ja näyttelyn reaaliaikaisen tulospalvelun tuottava mobiilisovellus. Sovellus on ladattavissa App Store- ja Google Play-sovelluskaupoista nimellä ”Showlink-mobiili”. Sähköisen näyttelyluettelon hinta sovelluskaupassa on 2,99 €.

Luettelo julkaistaan näyttelypäivän aamuna kello 6.00.

Ravintolapalvelut

Näyttelyalueella toimii kahvio. Kahviossa myynnissä myös vuoden 2022 Ajovoittajan kannatustuotteita. Käteis- tai mobilepay-maksu.

Rokotusohjeet, antidoping-valvonta, tunnistusmerkinnät ja koirien mittaus SKL-FKK:n rokotusmääräykset ja antidoping-ohjeet löytyvät Kennelliiton kotisivuilta osoitteesta http://www.kennelliitto.fi/.

Näyttelytoimikunta ei suorita takaisin ilmoittautumismaksua, mikäli koira hylätään vanhentuneiden rokotusten, puuttuvien rokotustodistusten tai puutteellisten rokotusmerkintöjen vuoksi.

Penikkatautirokotus: Koiran pitää olla rokotettu penikkatautia vastaan vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.

Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden iässä annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.

Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon varoaika). Koira saa osallistua seuraavana päivänä varoajan päättymisen jälkeen eli 22. päivä rokotuksesta. Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa.

Tunnistusmerkintä (mikrosiru tai tatuointi) on pakollinen virallisissa näyttelyissä ja niitä tarkistetaan pistokokein. Mikäli koira on merkitty jollain muulla kuin edellä mainituilla mikrosiruilla, on sen mukana oltava lukulaite, jolla siru voidaan lukea. Jos tarkastuksessa löytyy koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, tulee järjestäjän sulkea kyseinen koira pois tästä tapahtumasta. Epäselvä tatuointi tai toimimaton mikrosiru estää koiran osallistumisen tapahtumaan.

Tiedustelut

Näyttelypäivänä puh. 040 8693 892

Koirien ja kasvattajaluokkien ilmoittautumisia ja tietoja koskevat tiedustelut: Piia Kuusisto puh. 040 8693 892, e-mail: info@keski-suomenbeagle.com

Iloista näyttelypäivää!

 

JÄRJESTÄJÄ:  Suomen Beaglejärjestö & Keski-Suomen Beagle ry

 

Back to top